Vaikka olen nähnyt vuosien saatossa todella suurta muutosta ja kehitystä naisten pelossa isoista sekä miehekkäistä lihaksista, tämä pelko elää edelleen voimakkaasti naisten mielissä. Muskeli on tänäänkin jotain pelottavaa ja epäluuloista. Se on joskus jopa sellaista, mitä ei missään nimessä haluta kun treenautan naispuoleisia asiakkaitani.

Toki ymmärrys ja tieto on parantunut, osa naisista ymmärtää että lihaksella on todella suurta arvoa. Mutta silti moni pelkää ihan turhaan, että hänestä tulee iso muskelimuija hetkessä.

Tietyllä tasolla ymmärrän mistä tämä kaikki kumpuaa, naisten epäluuloisuus muskelia kohtaan on selvä. Onhan se maskuliinisuuden selvin merkki ja se on jotain mitä naiset eivät halua. Mutta mielestäni muskeli ei ole universaalisti täysin maskuliininen juttu.

Jos katsotaan somesta tai ylipäätään naisurheilijoita joiden fysiikkaa ihannoidaan, heillä on yleensä keskivertoa enemmän muskelia kehossaan.

Käydään läpi muskeli ja poistetaan epäluulot sitä kohtaan.

5 Asiaa, Jota Osa Naisista Ei Ymmärrä

Lihaksen rakentaminen naisella on erittäin vaikeaa. Tämä vaatii todella huolellista ja pitkäjänteistä tekemistä. Asia vielä korostuu, jos nainen on hieman vanhempi ja suorittaa dieettiä.

Kaikki lihakset mitä nainen pystyy luomaan, syntyvät lopulta hyvin hitaasti – aikaa jää vaikka kuinka paljon säätämiseen, jos jostain ihmeen syystä nainen kokee saavansa liikaa lihasta.

Kokemukseni mukaan melkein kaikki naiset kuitenkin huomaavat uuden lihasmassan kasvun myötä, että he kuitenkin pitävät siitä paljon enemmän kuin luulivat.

Mutta jos he eivät pidäkkään siitä, ei hätää! Se on todella helppoa menettää.

Muskeli on se, joka pitää naisen kiinteänä, kurvikkaana ja atleettisena. On yleisesti tiedossa, että miehet voivat syödä enemmän kuin naiset ilman seurauksia, vaikka he olisivat saman painoisia. Tämä johtuu miesten suuremmasta lihasmassasta.

Lihas ja Aineenvaihdunta

Moni pitää aineenvaihduntaa mysteerisenä ulkopuolisena voimana, kuten tyyliin painovoima – et voi koskea siihen, etkä voi nähdä sitä. Ja jostain kumman syystä, se pysähtyy kuin seinään HETI kun täytät 40 vuotta, eikös vain? Niin sinulle on kerrottu?

No ei oikeastaan. Aineenvaihdunta kertoo vain sinun nykyisestä energiatilastasi. Siinä on neljä kategoriaa:

  • ”BMR” eli perusaineenvaihdunta, tämän verran energiaa tarvitset elääksesi. Tarvitset minimimäärän energiaa elimille, tajunnalle, hengitykselle, lämpötilalle ja niin edelleen.
  • ”NEAT” viittaa energiankulutukseen muun toiminnan aikana kuin treeni. Tämä pitää sisällään kävelyt, työpäivän, istumiset, kaikki muut jutut jotka eivät ole treeniä.
  • ”EAT” viittaa energiankulutukseen itse treenin aikana, mukaanlukien palautuminen.
  • ”TEF” on ruuansulatukseen kuluvaa energiaa, jonka määrä riippuu siitä mitä syöt (pilkkominen, sulaminen). Se vaatii 5-15% kaloreita hiilihydraatista sekä rasvasta. Proteiini puolestaan vaatii 20-35% enemmän energiaa pilkkoutuessaan.

Lihas vaikuttaa positiivisesti kolmella eri tavalla kokonaiskulutukseen:

  1. Treeni itsessään vaatii lisää energiaa stimuloidakseen lihasta rakentamaan, suoriutumaan ja palautumaan.
  2. Kun tämä on saavutettu, uusi kudos vaatii lisää energiaa joka päivä ylläpitääkseen itseään. Molemmat BMR ja NEAT nousevat.
  3. Kun sinulla on enemmän lihasta, kaikki aktiviteetit ovat helpompia tehdä. Tämän seurauksena haluat todennäköisesti liikkua enemmän, joka vaatii taas lisää energiaa.

Joten, mitä enemmän muskelia saat, sitä positiivisempia vaikutuksia sillä on aineenvaihduntaasi.

Miksi Naiset Luulevat Saavansa Heti Lihasta

Oletko koskaan tuntenut oloasi tukalaksi kun olet syönyt jonkun ison jouluaterian? Tietysti olet, me kaikki olemme!

Et ole saanut kuitenkaan YHTÄÄN lisää näkyvää rasvaa sen yhden mega-aterian jälkeen, vaikka olisit possutellut oikein kunnolla. Mutta sinun huomiosi on siirtynyt vatsaasi, joka on ahdettu hetkellisesti täyteen ruokaa. Joten tunnet olosi ”paksuksi”.

Sama efekti toistuu raudan kanssa. Treenin aikana ja jälkeen tunnet poltteen sekä pumpin lihaksissasi. Molemmat saavat sinut keskittymään työstettäviin lihaksiin, jotka ovat hetkellisesti isompia johtuen pumpista.

Jos nainen kokee kunnon pumpin elämänsä ensimmäisen kerran, hän voi virheellisesti luulla sen tarkoittavan välittömästi lihasmassan kasvua.

VOIMAKKAAT JA LIHAKSIKKAAT NAISET ESILLÄ

Kun aloittavat naiset katsovat mediasta vahvoja ja lihaksikkaita naisia, he huomaavat että näillä naisilla on muskelia ja he ovat vahvoja. Joskus tästä vedetään johtopäätös että isot painot = isot lihakset nopeasti.

Nämä huomiot ovat yleensä seurausta ilman ihmeempää syytä. Tarkoitan sillä, että yleensä naiset jotka ovat luontaisesti vahvoja ja lihaksikkaita, he ajautuvat aktiviteettehin, jotka palkitsevat heidän luonnollista lahjakuuttaan. Ajattele vaikka pitkiä naisia, jotka luonnollisesti ajautuvat koripallon tai lentopallon pariin, se on heille luontaista.

Vakuuta Nainen

20 vuoden urani aikana, olen joutunut vastaamaan tähän artikkelin aiheeseen lukuisia kertoja. Pelko isoista lihaksista on istunut syvälle mieliin kauniimmalle sukupuolelle.

Mitä minä teen siinä tilanteessa? Esitän hänelle yleensä seuraavat kysymykset ja autan häntä ymmärtämään kuinka hyödyllistä lihasmassa on hänelle.

  • Saatan kysyä: ”Kuule, ajatteletko että treenit saavat sinut näyttämään huonommalta?”. Heitän tämän kysymyksen vitsikkäästi, mutta se on oikeasti tehokas keino ja saa hetkessä naisen epäluulot pois.
  • Kun puolestaan työskentelen naisten kanssa, jotka ovat yli 35 vuotta ja huolissaan liiallisesta lihaskasvusta, saatan kysyä heidän nuoruudesta. ”Minkäikäisenä kehosi oli elämäsi parhaassa kunnossa?” Vastaus on aina noin parikymppisenä.
  • Totean silloin naiselle, että tämä oli ikä, jolloin hänen kehossaan oli eniten lihasta. Tämä toteamus auttaa naista hahmottamaan kuinka tärkeää lihas on. Kysymyksen jälkeen nainen ei enää ajattele naispuoleista kehonrakentajaa, vaan enemmänkin sitä hetkeä jolloin hän näytti parhaalta.
  • Joskus saatan myös jakaa asiakkailleni muutamia valokuvia ja videoita naispuoleisista ammattiurheilijoista, jotka ovat erittäin viehättäviä ja naisellisia, mutta heillä on myös lihasta kehossaan. Nämä auttavat asiakastani näkemään että lihas on myös todella naisellista.
Auta Minua Levittämään Sanaa Lihasmassan Hyödyistä
Jos olet nainen tai mies ja haluat lihasta lisää, minä olen koutsisi.

Tiedät varmasti myös henkilön elämässäsi, joka hyötyisi suuresti lihasmassan kasvuun tähtäävästä ohjelmasta. Jos tämä artikkeli oli mielestäsi hyödyllinen, jaa tämä hänelle.

Auta minua levittämään sanaa lihasmassan hyödystä molemmille sukupuolille.

PS. Olen haastanut itseni tuottamaan 100 artikkelia vuoden aikana tähän blogiin. Tämä on artikkelini 2/100. Laita blogini seurantaan, nyt tulee paljon mielenkiintoista luettavaa.

PS. Tältä näyttää intensiteetti kun olkapäiden lihasmassaa lisätään HIT-tyylillä. Julkaisen tästä lisääkin materiaalia.

markku(at)ruokatauko.fi | personal trainer Naantali

Markku on kokenut personal trainer, joka on erikoistunut auttamaan ylipainoisia saamaan elämänsä takaisin. 44 vuotiaana Markku on elämänsä parhaimmassa kunnossa, ilman vammoja. Hänen ennätyksiään ovat 65 kilon pudotus sekä 32 leuanvetoa SM-kisoissa. Seuraa Markkua Instassa.

Nappaa ”Painonhallinnan Salat” itsellesi ilmaiseksi. Kerron oppaassa miten vauhditat painonpudotusta. Kerron laihdutuksen yleisimmät virheet ja miten vältät ne. Oppaassa selitän miten sinun tulisi liikkua sekä syödä, jos haluat tuloksia.

Lisää samanlaisia artikkeleita:

2009 treenit ohi

Ähh.. viimeinen treeniviikko meni huonosti, sain jonkun perhanan vatsapöpön joten jouduin jättämään treenit kesken jo maanantain jälkeen. Noh, ei se mitään. Tämän vuoden treenit olivat sitten siinä ja tammikuussa jatketaan uudella ohjelmalla ja luultavasti myös...

Vapaapäivä

Ahh... tänään ei yhtään liikuntaa eikä töitä. En aio liikkua metriäkään tänään vaan annan kropan palautua eilisestä lenkistä sekä punttitreenistä. Tuli kiskottua leuanvetoja eri oteleveyksillä ja tuntuu että kroppa on hieman väsynyt, oli todella väkinäistä nostelua....

Vanhoja kledjuja

On se jännää kun painosta lähtee 50kg pois miten vaatekaappikin menee monta kertaa uusiksi matkan aikana. Kävin penkomassa omaa kaappiani ja eteen tuli vanhat työhousut vuodelta 2007. Pitihän ne vitsin vuoksi vetäistä jalkaan ja ihmetellä miten niihin mahtuu nykyään....