Kesäkunto 2021 vs kesäkunto 2020. Tässä artikkelissa paljastan elämäni kovimman kesäkunnon. Olen ollut aikaisempinakin vuosina ihan hyvässä kesäkunnossa, mutta tänä vuonna vein homman kertalaakilla maaliin. Kerron miten BattlePlan-treenimenetelmät yhdistettynä pätkäpaastoon veivät minut elämäni kovimpaan kuntoon. Nappasin kesäkuun InBodystä myös elämäni kovimmat pisteet. Joten voisin sanoa että 2021 toimi erinomaisesti kohdallani.
kesäkunto 2021
Aloitin BattlePlan-treenisuunnitelmani elokuussa 2020 ja jatkan sitä edelleen. Itseasiassa meitä on pieni ryhmä, jotka kaikki teemme La Sierran inspiroimaa suunnitelmaa. Juuri nyt kesäkuussa 2021 olen ”offseasonilla”, jolloin nostan hieman painoani ylöspäin ja annan keholle aikaa toipua kovasta kondisjaksosta. Nostan myös rasvaprosenttiani jokusen pykälän ylöspäin. Offseasonilla raskas rauta liikkuu ja kondistreenit ovat minimaalisella tasolla. Elokuussa alan ottamaan offseasonilla kertyneet kilot pois.
BattlePlan on ollut minun urallani kaikista paras treenimenetelmä tähän saakka. Siinä on ollut eniten järkeä ja suunnitelmallisuutta. Se on kieltämättä näkynyt kehossani ja suorituskyvyssäni. Tähän kaikkeen kun yhdistin vielä pätkäpaaston yhden aterian taktiikalla, tämä kombo vei minut pisimmälle. Peilistä katsoi superatleettinen 42v mies takaisin kesällä 2021. Koko muutos tapahtui lopulta helposti, nautin vain matkasta ja söin hyvää ruokaa joka päivä.
BattlePlan on 3kk jaksoissa etenevä sunnitelma, jossa kehitys tapahtuu nousujohteisella kuormituksella. Painotus muuttuu aina 3kk välein ja tämä pitää tekemisen erittäin mielekkäänä. Pääasiallinen sisältö on kalisteniikassa, mutta rauta liikkuu myös. Battle on ollut hirmuisen tehokas, raskasta mutta todella kivaa. Olen nauttinut kovasti treeneistä ja siihen liittyvästä ravinnosta.
yksi paikka vapaana
Haluaisitko myös sinä päästä elämäsi kuntoon vihdoinkin? Minulla aukeaa yksi personal trainer -valmennuspaikka jälleen viikon päästä, kun saan keikkaa valmiiksi toisesta päästä. Eli nyt minulla olisi jälleen mahdollisuus ottaa yksi uusi asiakas työnalle. Voin ohjelmoida jopa BattlePlanin tyylistä treeniä sinulle, jos haluat rajut tulokset. Laitahan sähköpostia ja keskustellaan lisää!
liiku hyvin ja syö puhtaasti
Yhteenveto tästä artikkelista. Miten niitä tuloksia oikein tehdään? Liikkumalla suunnitelmallisesti sekä syömällä puhtaasti. Valmentajana minä teen ruokavalion asiakkaalleni henkilökohtaisesti, teen sen samalla tyylillä kuin tekisin itselleni. Treenit säädän tavoitteiden mukaisesti asiakkailleni. Haluan niiden olevan aina mielenkiintoisia sekä haastavia. Tämä on tuonut erinomaisesti tuloksia kaikki nämä vuodet. Minä elän, hengitän ja saarnaan elämäntapamuutoksesta.
Minulla on myös tarjota muitakin vaihtoehtoja hyvään kesäkuntoon henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi. Meillä pyörii kesän valmennusryhmät jo täysillä. The Fat Takedown -kesähaaste on alkanut. Tarkoitus on jälleen pudottaa paljon rasvaa kuudessa viikossa. Siihen pääsee vielä mukaan.
Markku